Askelmerkit Keski-Suomen brändäämiseen työpaja 5.3.2019

Askelmerkit Keski-Suomen brändäämiseen - kuka, mitä kohti, miten ja millä aikataululla

Tilaisuus alkaa vapaalla keskustelulla ja maittavalla aamukahvituksella klo 9.30. Itse työpaja käynnistyy Heikkilän Hilkan johdolla klo 10. Työskentelemme tavoitteellisesti kolme tuntia aina klo 13 asti. Tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa myös työpajan ajan. Kännykät ja läppärit pääsevät päivähoitoon työpajan ajaksi.

Ruokamatkailu tuotteeksi -työpaja tiistaina 12.3.2019, @Hotelli Verso Jyväskylä

Jyväskylä, hotelli Verso Kauppakatu 35, Jyväskylä, Suomi

Ruokamatkailu tuotteeksi -työpaja tiistaina 12.3.2019, @Hotelli Verso Jyväskylä
Tilaisuus on suunnattu Keski-Suomen elintarviketuottajille ja matkailualan toimijoille, jotka jo nyt käyttävät tai haluavat lisätä paikallisia raaka-aineita osana palvelujaan. Jatkamme Hungry for Finland ruokamatkailun tuotteistamis-työpajassa (13.2.) nousseiden aihioiden työstämistä ja ideoimme uusia.
Tavoitteena on työstää jo olemassa olevista tai uusista tuotteista konkreettisia ruokamatkailutuotteita. Samalla sovitaan, miten tuotteistamista olisi hyvä jatkaa.

Petäjäveden Taipaleen matkailutilalla yleisötilaisuus matkailuyrittäjille.

Taipaleen matkailutila Taipale 20, Petäjävesi, Suomi

  kakaTiistaina 2.4.2019 klo 17.30 alkaen pidetään Petäjäveden Taipaleen matkailutilalla yleisötilaisuus matkailuyrittäjille. Ilmoittautumiset Marjukka Kautto 1.4. mennessä puh. 040-1416505. https://www.aitomaaseutu.fi/media/Matkailuyrittäjille-yleisötilaisuus-Petäjävedellä. pdf

Makujen Keski-Suomi -tapahtuma Kauppakeskus Sepässä Jyväskylässä 18.4.2019 klo 12-18

Kauppakeskus Seppä Ahjokatu 5, Jyväskylä, Suomi

Makujen Keski-Suomi -tapahtuma Kauppakeskus Sepässä 18.4.2019 klo 12-18

Ohjelmassa klo 15 ’Taistelevat Keski-Suomen kokit’ -kisailu
Kisaamassa huippukokit tiimeineen. Osallistujina Jyväskylän kaupunginteatterin edustajat Hanna Liinoja ja Antti Niskanen sekä Yle-Keski-Suomen edustajana Hanna Talikainen ja Sanomalahti Keskisuomalaisen edustajana Tuula Puranen.
Tule maistamaan keskisuomalaisia makuja!

Wemmi – kevätmarkkinat

Jyväskylä , Paviljonki Lutakonaukio 12, Jyväskylä, Suomi

Wemmi-kevätmarkkinat on kaikkien hyvästä ruuasta ja kotimaisista tuotteista kiinnostuneiden tapahtuma. Markkinat jatkavat syksyn Ween maan wiljaa -tapahtuman perinteitä. Keväällä nostetaan esille erityisesti luomu- ja lähiruoka sekä kotimaiset käsityöt. Samalla tarjotaan vinkkejä esimerkiksi kevään ja kesän juhlien tarjoiluihin ja lahjoihin. Tapahtumassa aloitellaan myös kesän grillikautta laadukkaiden tuotteiden merkeissä. Wemmi-kevätmarkkinat järjestetään 27.-28.4.2019 Jyväskylän Paviljongissa.

Samaan aikaan myös Retkelle 2019 sekä Metsämme 2019.

Valtakunnallinen Osta tilalta! – ja Makumatka maalle -päivä

Neljäs valtakunnallinen Osta tilalta! -päivä järjestetään lauantaina 14. syyskuuta 2019. Päivän aikana tilat ja tuottajat kutsuvat kävijöitä tutustumaan avoimien ovien merkeissä lähitilojen tuotteisiin, elämyksiin ja tarinoihin. Lisätietoja https://ostatilalta.fi/

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös