Ajankohtaista

Avoimet Kylät -päivä 10.6.2017

KYLÄT JUHLIVAT YHDESSÄ 100-V. SUOMEA 10.6.2017

Avoimet Kylät -päivä on nimensä mukaan pop up -tyyliin toteutettu päivä, jonka aikana on erityinen mahdollisuus vierailla toimeliaissa kylissämme. Toki kylään sopii tulla koska tahansa, mutta 10.6. on ympäri Suomea lähes 700 kylässä tavanomaista enemmän sutinaa.

Avoimet Kylät esittelee paikallista elämänmenoa ja kylätoimintaa, houkuttelee uusia asukkaita ja muistuttaa maaseudun mahdollisuuksista. Kylillä järjestetään 10.6. erilaisia kirppiksiä, patikkaretkiä, juoksutapahtuma, katsauksia historiaan,  tilavierailuja ja vaikka mitä.

Päivä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden lähimatkailuun, uusien kylien bongaamiseen tai varsinaiseen kyläsuunnistukseen. Kokeilkaa vaikka kaveriporukalla, moneenko kylään päivän aikana ehditte tutustua!

10.6. vietetään niin ikään valtakunnallista Kyläkauppapäivää. Mainio muistutus lähipalvelujen tärkeydestä.

Avoimet Kylät tapahtumineen löytyvät Google Maps -kartalta osoitteesta avoimetkylat.fi.

Kylien monipuolisten tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmista vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat. Päivän organisoivat maakunnalliset kyläyhdistykset yhdessä Suomen Kylätoiminta ry:n kans

Tänä kesänä ovensa avaavat Keski-Suomessa nämä kylät:

– Häkkinen, Keuruu
– Istunmäki, Konnevesi
– Karimo, Keuruu
– Konginkangas, Äänekoski
– Konttimäki, Saarijärvi
– Leivonmäki, Joutsa
– Mieskonmäki, Joutsa
– Mämme , Äänekoski
– Pihlajavesi, Keuruu
– Riiho, Keuruu (bussiretki Jyväskylästä)
– Suinula, Jämsä
– Tikkala, Jyväskylä
– Mäntylä, Viitasaari

Tapahtumasta ja kylien ohjelmasta saat tietoja kotisivuiltamme tai facebookista.

Lisätietoja Keski-Suomen avoimista kylistä Keski-Suomen Kylät ry, Reena Laukkanen-Abbey, 0400 738205 tai toimisto[at]keskisuomenkylat.fi.

Lisätietoja valtakunnallisesta hankkeesta http://avoimetkylat.fi

Tervetuloa kylään lauantaina 10. kesäkuuta!

Metsä antaa elämyksiä -seminaari 22.4.2017 Jyväskylässä

Virkistys, hyvinvointi, superfood ja monet muut metsän mahdollisuudet!

Järjestämme Jyväskylän Paviljongin auditorio Wivissä la 22.4. seminaarin, jossa tuomme esille metsiemme monimuotoiset mahdollisuudet niin sinulle, minulle kuin meille kaikille! Seminaari on osa Metsämme 2017 tapahtumaa, joka on avoinna kaikille aiheesta kiinnostuneille 21.-22.4.2017.

Seminaari on maksuton.

Ohjelma

klo 10.00 – 10.10 Seminaarin avaus

klo 10.10 – 10.30 Metsän merkitys minun elämässäni, Helena Reiman, aluejohtaja, Suomen metsäkeskus
klo 10.30 – 11.00 Metsän hyvinvointihyödyt ja virkistysmahdollisuudet, Marjo Neuvonen, tutkija, Luonnonvarakeskus
klo 11.00 – 11.30 Metsäluontommeko kiinnostaisi matkailijaa? Suvi Ahonen, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
klo 11.30 – 12.00 Riistatalouden mahdollisuudet osana metsien moninaiskäyttöä, Toni Hirvonen, metsästysopas, Finnhunting Oy

klo 12.00 – 13.00 TAUKO

klo 13.00 – 13.40 Wanhalta Witoselta Salamajärvelle: keskisuomalaisia retkikohteita luontokuvaajan ja retkeilijän silmin, Markus Sirkka, Retkeilytoimittaja, valokuvaaja, erä- ja luonto-opas, Sirkka Image | Sirkka Experience
klo 13.40 – 14.10 Luonnontuotealan mahdollisuudet: metsästä eurot ja elämykset, Simo Moisio, toiminnanjohtaja, Arktiset Aromit
klo 14.10 – 14.30 Metsien luomu -sertifioinnilla keräilytuotteille markkina-arvoa, Hilkka Heikkilä, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

klo 14.30 – 14.45 Loppukeskustelu ja seminaarin päätös

Lataa esite (pdf)

Tervetuloa!

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan seminaariin 19.4.2017 mennessä tästä.

Opintomatkat Kanadaan marraskuussa 2017!

MEKA -hanke ja Keski-ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa toimiva OmaNauta -hanke järjestävät yhteistyössä kaksi Kanadan opintomatkaa marraskuussa 2017. Matkojen ohjelma on vahvasti ammatillinen sisältäen tila- ja yritysvierailuja sekä tutustumisen maatalousnäyttelyyn kohdealueella. Matkoilla mukana on maataloussanaston ja maataloutta tunteva tulkki. Tarkemmat matkaohjelmat julkaistaan huhtikuun aikana. Molemmille matkoille paikkoja on rajoitetusti.

Alustava matkoille ilmoittautuminen on nyt alkanut!

Maidontuottajille suunnattu matka toteutaan 6.-14.11., kohdealueena on Toronton seutu ja matkan aikana vieraillaan Royal Agriculture Winter Showssa. Paikkoja matkalle on yhteensä 30. Matkan hinta on enintään 2200€/hlö. Matkan alustava esite: OmaNauta_MEKA_Kanada_Maidontuotanto_2017

Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan: Susanna Lahnamäki, p. 040 725 6603 tai susanna.lahnamaki-kivela@jamk.fi

ILMOITTAUTUMISLINKKI MAIDONTUOTTAJIEN MATKALLE

 

Naudanlihantuottajille suunnattu matka toteutaan 15.-26.11. (alustavat päivät) ja kohdealueena on Reginan alue. Matkan lopulla vieraillaan Canadian Western Agribition -näyttelyssä. Matkan hinta on enintään 2300 €/hlö. Matkan alustava esite: NautaMatka_Kanada_2017

Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan: Maarit Kärki, p. 040 808 5540, maarit.karki@kpedu.fi

ILMOITTAUTUMISLINKKI NAUDANLIHANTUOTTAJILLE 

 

 

Mycoplasma Bovis -päivä Viitasaarella 4.4.2017

Nautakarjatiloilla viime vuosina puhuttanut M. Bovis otetaan Viitasaarella tarkempaan syyniin yhdessä ETT:n kanssa. ELL Erja Tuunainen tulee kertomaan taudista ja sen kanssa toimimisesta. Tilaisuuteen ovat tervetulleita nautakarjatilalliset Keski-Suomen alueelta.

Katso päivän ohjelma tästä.

Ilmoittaudu mukaan 30.3.2017 mennessä: Sanna Minkkinen, 043 824 9646, sanna.minkkinen@proagria.fi tai Anne-Mari Malvisto, 040 643 2946, anne-mari.malvisto@jamk.fi

Vaikuta metsäalan tulevaisuuteen vastaamalla kyselyyn metsäpalveluista!

Metsänomistajien tarpeet ovat metsäalan organisaatioille ja yritykselle tärkeitä. Vastaamalla tähän kyselyyn voit vaikuttaa metsäsuunnittelun ja virtuaalisten metsäpalveluiden tulevaisuuteen! Kysely tehdään EU:n maaseutuohjelman osarahoittaman Maaseutu 2.0 -hankkeen yhteydessä. Tässä hankkeessa etsitään sähköisten tiedonhallintaratkaisujen avulla uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä kustannustehokkaita tietojen hyödyntämistapoja metsä- ja maatalouteen.

Vastaaminen kestää 10-15 minuuttia. Yhteystietonsa antaneiden vastaajien kesken arvotaan monikäyttöisiä S-ryhmän lahjakortteja (20 €) vastaajien määrästä riippuen. Vastata voi myös nimettömästi osallistumatta arvontaan.

Vastausaikaa on maanantaihin 20.3.2017 asti.

Klikkaa alla olevaa linkkiä, vastaa ja vaikuta metsäalan tulevaisuuteen:

https://metsa.sawtoothsoftware.com/login.html

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös