Kunnallinen maneesi Äänekoskelle?

Kunnallinen maneesi Äänekoskelle?

Konginkankaan hevosurheilukeskus -logoÄänekoskelta kuuluu kummia, sillä kaupungissa mietitään ihan tosissaan kunnallista maneesia kaupungin omistamana urheiluhallina.

Hanke on niin harvinainen, että pelkästään jo suunnittelu on herättänyt paljon kiinnostusta hevosalalla.

Konginkankaan raviradan yhteyteen suunnitellaan hevosurheilukeskusta. Keskuksen palvelujen ydin olisi täysikokoinen, puolilämmin ja “yleishyödyllinen” maneesi kahvioineen ja toimistoineen. Maneesi tulisi kaikkien tarvitsevien käyttöön.

Kongin­kankaan maneesi tulisi siten toimimaan kokonaan eri periaatteella kuin olemassa olevat maneesit.

Konginkankaan maneesi

Konginkankaan maneesi syntyy, mikäli Äänekosken kaupunginhallitus päättää hakea sille yleishyödyllistä investointirahoitusta ja mikäli rahoitus saadaan. Rahoittajan, Keski-Suomen ELY:n, näkemyksen mukaan kunnalliselle, yleishyödylliselle maneesille ei Äänekoskella ole laillisia esteitä esimerkiksi kilpailun vääristämisen näkökulmasta.

Tähän mennessä Keski-Suomessa ei ole ollut investoijaa, joka olisi rakentanut täysikokoisen lämpimän maneesin. Jos Äänekosken kaupunki saa ympärivuotisen maneesin aikaan yleishyödyllisenä investointihankkeena, se palvelee meitä kaikkia!

Miksi kunnallinen maneesi?

  • Äänekoskella ei ole maneesia. Koko harvaan asutussa pohjoisessa Keski-Suomessa on vain kolme maneesia, joista kaksi Saarijärvellä. Äänekoskella ja lähialueilla on paljon talleja ja hevosharrastajia sekä mm. aktiiviset Ala-Keiteleen Hevosystäväinseura ry, Ala-Keiteleen Ratsastajat ry ja Ääneseudun Ratsastajat ry, joissa toimii tavoitteellisesti treenaavia ja kilpailevia jäseniä. Heille hevosurheilukeskus ja sen maneesi on turvallinen, ympärivuotinen harjoittelu-, koulutus-, harrastus- ja kilpailupaikka.
  • Maneesin halutaan palvelevan tasa-arvoisesti yksittäisiä ratsastajia ja kouluttajia, maneesittomia ratsastusseuroja ja -kouluja ja niitä ratsastus­seuroja ja -kouluja, joiden pieni ja/tai kylmä maneesi ei aina riitä. Sen varmistamiseksi maneesille on suunniteltu eri toimijoita edustava maneesiyhdistys ja varauksia varten sähköinen varauskirja.
  • Keski-Suomessa ei ole kansallisen tason ympärivuotista maneesia.
  • Konginkankaan maneesi laajentaisi kilpailukauden ympärivuotiseksi. Se olisi niin iso, että verryttely ja kisat voivat olla käynnissä samaan aikaan sisätiloissa.
  • Matkaa Nelostieltä on alle 2 km asfaltoitua tietä. Maneesille saadaan riittävästi parkkipaikkoja ja tilaa hevosautoille (ongelma Keski-Suomessa!)
  • Konginkankaan maneesi on myös muiden kuin hevosväen käytettävissä siinä mitassa kuin toiminta soveltuu maneesiin. Erityisesti koiraharrastajat kaipaavat paikkaa talvitreeneille ja -tapahtumille.
  • Konginkankaan kyläyhdistys näkee maneesin ja hevosurheilukeskuksen merkityksen alueen elinvoimalle. Jo nyt hevosperheitä on kysellyt lähistöltä tyhjiä tai tyhjeneviä tiloja siltä varalta, että maneesi rakennetaan. Liimattalan kylällä maneesin naapurustossa on jo mietitty vuokrattavia laitumia, hevosille muokattavia navetoita ym. palveluita hevosurheilukeskuksen varalle. Parille tallillekin olisi tilaa. Ja koska hevosurheilu käyttää palveluita, se hyödyttää ympäristöään laajasti.
  • Ääneseudun Kehitys Oy näkee hevosurheilukeskuksen merkityksen paitsi maaseudun elinvoiman, myös uudenlaisen yritystoiminnan mahdollistajana. Maneesin rakentamisen jälkeen suunnitellut jatkoinvestoinnit ovat toteuttamiskelpoisia ja tuovat Äänekoskelle aivan uusia mahdollisuuksia harrastaa ja yrittää.
  • Äänekosken kaupungille hanke on osa asukashankintaa, alueellista tasa-arvoa, kaupungin imagoa urheilukaupunkina ja ylipäätään kaupungin vetovoimaisuuden kasvattamista. Hevosurheilukeskuksessa järjestettävät tapahtumat tuovat matkailueuroja ja keskuksen synnyttämä toiminta veroeuroja kaupungille.
  • Mm. Suomen Ratsastajain Liitto näkee kunnallisen maneesin erittäin kannatettavana tasa-arvotekona. Yli 90 % hevosharrastajista on naisia ja tyttöjä samalla kun ratsastus on yksi suosituimpia urheilulajeja Suomessa. Juuri mitään muuta yhtä suosittua urheilulajia ei ole jätetty täysin yksityisten investointien varaan.
Konginkankaan maneesin suunnitelma
Suunnitellun maneesin areena on 98 x 27,5 m.

Lopullinen päätös pian

Päätös, hakeeko Äänekosken kaupunki kunnalliselle maneesille rahoitusta, syntyy helmikuussa. Jos päätös on positiivinen, lopullinen ratkaisu riippuu ELY-keskuksen rahoituspäätöksestä. Mikäli rahoitus saadaan, maneesi olisi käytössä 2020.

Jos Äänekosken kaupunki päättää olla hakematta rahoitusta, toimijat miettivät uusia vaihtoehtoja. Täysmittaisesta, talvilämpimästä maneesista joudutaan luopumaan, sillä yrittäjä- tai yhdistysvetoisena se ei todennäköisesti onnistu, ellei jostain löydy avokätistä sponsoria.

Hevosvoimia hevosurheilukeskukseen -hankkeen aikana tehtyjen selvitysten myötä maneesille on joka tapauksessa niin kova tarve, että toimijat jatkanevat maneesin ja sen myötä Konginkankaan hevosurheilukeskuksen edistämistä. Aikataulusta emme siinä tapauksessa puhu vielä mitään…

Lisätietoja

https://www.aanekoski.fi/konginkankaan-hevosurheilukeskus

https://www.facebook.com/konginkankaanhevosurheilukeskus

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös