Lähiruokaterminaali kiinnostaa

Pohjoisessa Keski-Suomessa on tosissaan lähdetty pohtimaan, miten lähiruoka saataisiin paremmin koottua, jalostettua ja toimitettua eteenpäin yhdestä paikasta. Maanantaina 15.1. Pihtiputaan valtuustosalissa kerääntyi suuri joukko tuottajia, kehittäjiä, ammattikeittiöiden edustajia, päättäjiä ja muiden sidosryhmien edustajia viemään suunnitelmaa seuraavan askeleen eteenpäin. Iltapäivän aikana kuultiin puheenvuoroja logistiikasta, elintarvikelainsäädännöstä, kokeilurahoituksesta ja sivuttiin erilaisia sähköisiä kanavia elintarvikealan toiminnassa. Tarjoilut olivat luonnollisestikin paikallisista raaka-aineista koottu.

Työpajassa jakauduttiin miettimään yleistä lähiruokayhteistyötä, lähiruokaterminaalin mahdollisuuksia, tuotekehitystä ja jatkojalostusta, kuljetuksia ja keittiöiden ja tuottajien yhteistyötä. Kaikissa ryhmissä työskenneltiin konkreettisten lupausten kanssa yhteistyön edistämiseksi. Tuottajat lupasivat tuotteita myyntiin, kun hinta kohdillaan. Keittiöt puolestaan lupasivat ostaa lihaa jalostettuna mm. kuutioksi, suikaleeksi ja jauhelihaksi, kalaa jalostusasteen mukaan, viljatuotteita, marjoja, omenoita, perunoita, juureksia, kananmunia ja sieniä. Kuljetusryhmässä saatiin lupaus logistiikan ammattitaidon käyttämisestä hankkeen hyväksi. Tuotekehitys ja jatkojalostus-ryhmä linkitti toisen paikallisen hankkeen kysymyksen muotoon voisiko sinun tuotteesi olla Pihtiputaan Mummo-tuote? Yleisen lähiruokayhteistyön puitteissa luvattiin järjestää tiloja lähiruoan saatavuuden parantamiseksi, mutta kuka lupauksen teki? Myös tässä ryhmässä tuli lupaus ostaa lähiruokaa ammattikeittiöille. Lähiruokaterminaalin mahdollisuudet-ryhmä pohdiskeli yritystoiminnan kehittämistä, yrittäjyyteen aktivointia ja jatkotoimista sopimista.

Kyllähän näillä ajatuksilla ja yhteishengellä varmasti saadaan ponnistettua projektia eteenpäin yhteistä hyvää kantaen! Hankkeen puitteissa jatketaan selvitystyötä mahdollisista tilaratkaisuista ja selvitetään kustannuksia ja kannattavuuta. Lisäksi on tulossa pientyöpajoja edellisiä aiheita mukaillen. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat edelleen tervetulleita mukaan! Kurkkaa myös Fb- sivut,  https://www.facebook.com/groups/1615100621862089/ Sinne tulevat myös ajankohtaiset päivitykset työpajoista ja muista kuulumisista.

Kuvat: Kirsti Kaakkurivaara

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös