Ajankohtaista

Amazing Keski-Suomi 2020 siirtyy keväälle 2021

Tiedote 18.3.2020

Koronavirusepidemian (COVID-19) aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa kannamme omalta osaltamme vastuumme ja olemme rahoittajan kanssa käydyssä keskustelussa sopineen Amazing Keski-Suomi -tapahtuman siirrosta vuodella eteenpäin keväälle 2021. Toivomme, että näin hidastamme viruksen leviämistä ja varmistamme osaltamme toiminnan jatkuvuutta. Tässä hetkessä tärkeintä on jokaisen terveys ja mahdollisuus turvalliseen toimintaan.

Olemme myös JAMKissa siirtyneet maanantaista 16.3. alkaen etätyöhön, kunnes tilanne normalisoituu. Noudatamme viranomaisten ohjeistuksia ja jatkamme keskisuomalaisen maaseudun kehittämistä mahdollisimman saumattomasti myös tässä tilanteessa. Olemme tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse, myös etäkokoukset onnistuvat hyvin. Muistakaa edelleen myös aitomaaseutu.fi -sivusto ja siellä oleva kalenteri.

Tähän mennessä tehty suunnittelutyö ei mene hukkaan. Toivommekin, että niiden toimijoiden osalta, jotka arvioivat pystyvänsä tavalla tai toisella osallistumaan vuoden päästä, laittaisivat meille viestiä. Kiitämme lämpimästi hienosta yhteistyöstä tähän asti – tehdään ensi vuonna upea tapahtuma!

Kannustamme seuraamaan meitä ja tätä mahtavaa yhteistyökonsortiota aktiivisesti some-kanavissa – jatketaan myös tämän tapahtuman markkinointia nyt näin hyvissä ajoin. Ennen kaikkea, jatketaan yhteistyötä. Etsitään aktiivisesti tapoja toimia sähköisissä kanavissa ja jatkaa erilaisilla uusillakin toimintamalleilla. Ollaan henkisesti läsnä ja tukena toisillemme tässä haastavassa tilanteessa.

Haasteellisessa tilanteessa myötäeläen. Yhteistyössä.

Leena Pölkki
Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
leena.polkki@jamk.fi
+358504011894

Tervetuloa luomaan tulevaisuutta Älykkäät maaseudut -tilaisuuteen

Tervetuloa luomaan tulevaisuutta Älykkäät maaseudut -tapahtumaan! Millainen on uuden vuosikymmenen maaseutu? Tule kertomaan näkemyksesi siitä, mitä toimia tarvitaan Keski-Suomen maaseudun tulevaisuuden tekemiseksi!

Älykkäät maaseudut -tilaisuus 26.3.
Paikka: Ravintola Priimus, Taulumäentie 45, Jyväskylä
Aika: 26.3.2020 klo 9.30-15.30
Kohderyhmä: Kaikki maaseudun kehittämisestä kiinnostuneet tahot: kehittäjä-, koulutus-, neuvonta- ja edunvalvontaorganisaatiot, ympäristöjärjestöt, päättäjät, yhdistykset, yrittäjät, hanketoimijat,
asukkaat ym. ym.

Älykkyys on tulevaisuuden elinehto, kannustin ja tahtotila, toimintatapa ja -kulttuuri. Se on
käytännössä sitä, mitä ja miten teemme asioita fiksusti, jotta maaseutualueemme pysyvät
elinvoimaisina. Älykkyys on paitsi teknologiaa ja taloutta, myös sosiaalista älykkyyttä.

Maaseudun kehittämisen kokonaisvaltaisena tavoitteena 2020-luvulla on elävä keskisuomalainen
maaseutu. Fiksujen tekojen avulla luomme hyvää tulevaisuutta koko maakuntaan.
Yhteinen maatalouspolitiikka tuo EU:n lähelle sinua tulevaisuudessakin. Päivän aikana haetaan
sisältöjä siihen, miten seuraavalla EU-rahoituskaudella tulisi priorisoida maaseudun kehittämisen ja
maatalouden toimenpiteitä sekä miten varoja tulee ohjata. Mitä uudistuva ja monipuolinen maaseutu tarvitsee?

Osallistu ja ole mukana vaikuttamassa
– kansallisen Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2021-2027 valmisteluun
– CAP-strategiasuunnitelman valmisteluun EU-rahoituskaudelle 2021-2027
– alueesi maaseudun kehittämisen painopisteisiin (ELY-vetoisesti) sekä
– paikallisiin maaseudun kehittämisstrategioihin (Leader-ryhmävetoisesti).
Älykkäät

Liitteenä kutsu ja ohjelma

Ilmoittaudu mukaan oheisesta linkistä viimeistään torstaina 19.3.2020: https://e.eventos.fi/forms/maaseutu/54a0da27-4ccd-11ea-a21a-ee6a04371b85.

Lisätietoja: Veli Koski, maaseutuasiantuntija, Keski-Suomen ELY-keskus, etunimi.sukunimi@elykeskus.
fi, p. 0295 024 563

EU:n maaseuturahastosta varoja Keski-Suomen yrityksille ja yhteisöille

Keski-Suomen Leader-ryhmät ja Keski-Suomen ELY-keskus ovat myöntäneet maaseuturahoitusta vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä yhteensä 1,6 euroa keskisuomalaisille yrityksille ja yhteisöille. Katso, millaisille hankkeille ja yrityksille rahoitusta myönnettiin.

Keski-Suomen ELY-keskus myönsi vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä yhteensä miljoona euroa tukea yrityksille ja yhteisöille maaseuturahastosta. Rahoitusta saaneiden yritysten investointien kokonaissumma nousee 1,9 miljoonaan euroon. Lannoitevalmistaja Tikalan Oy Saarijärven Kalmarissa laajentaa toimintaansa rakentamalla uuden hallin tuotantolinjoineen. Tuotantolinjaansa uudistavat myös Chablue Oy Keuruulla, Oy Delta Timber Ltd Pihtiputaalla ja E. Vuorimies Oy Jyväskylän Puuppolassa. Matkailutoimialan kehittämistä tehdään Hankasalmella ja investointeja Pihtiputaalla.

Kehittämishankkeiden avulla aktivoidaan vientihaluisia yrityksiä, teknologiateollisuutta sekä marjanviljelijöitä ja –jalostajia. Maakuntaan rakennetaan myös lisää valokuituverkkoa ja metsien monimuotoisuutta edistetään kiinnittämällä huomiota puronvarsiin. Hankkeisiin rahaa myönnettiin yli 400 000 euroa.

Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat maaseuturahastosta samalla ajanjaksolla kahdeksaa yritystä ja lukuisia yleishyödyllisiä yhteisöjä yhteensä 600 000 eurolla. Yritysinvestoinnit kohdentuvat muun muassa kalanjalostukseen, metallialaan ja ohjelmapalveluihin. Yleishyödyllisissä hankkeissa kehitetään nuorten teknologia- ja yrittäjyystaitoja sekä selvitetään puualaan ja kestävään kehitykseen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Viimeinen rahoitusvuosi käynnistyi

EU:n rahoituksesta päätetään seitsemän vuoden sykleissä ja vuosi 2020 on tämän kauden viimeinen hakuvuosi. Mahdollisesta siirtymäkaudesta saamme tietää tämän vuoden aikana lisää. Voimassa olevilla tukiehdoilla edetään varmasti enää tämä vuosi, joten nyt viimeistään kannattaa laittaa hanke- ja yritystukihakemukset liikkeelle niin Keski-Suomen ELY-keskukseen kuin Leader-ryhmiin.

– Toivomme, että mahdollisimman moni hankkeita suunnitteleva lähettää hakemuksen hyvissä ajoin alkuvuodesta, jotta Keski-Suomeen myönnetty maaseuturahoitus saadaan jaettua tehokkaasti alueen hyväksi, muistuttaa Veli Koski ELY-keskuksesta.

– Leader-ryhmissä hakemukset käsitellään hallituksen kokouksissa. Rahoitustilanne ja hakemusten käsittelyaikataulut kannattaa tarkistaa oman paikkakunnan Leader-ryhmästä, muistuttaa Leena Karjalainen JyväsRiihestä.

Maaseuturahaston hankkeilla on toteutusaikaa vuoden 2022 loppuun saakka, joten rahoituspäätöksissä kiinnitetään huomiota erityisesti hankkeen suunnitelmallisuuteen sekä hakijan kykyyn aloittaa toteutus mahdollisimman pian valinnan jälkeen.

Lisätietoja:

Veli Koski, p. 0295 024 563, Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen Leader-ryhmät: www.keskisuomenmaaseutu.fi/yhteystiedot

Liite 1: Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä maaseuturahoitus Q4/2019
Liite 2: Keski-Suomen Leader-ryhmien myöntämä maaseuturahoitus Q4/2019

Liikunta- ja harrastuspaikkoja Keski-Suomen maaseudulle – maaseuturahasto avainasemassa

Keski-Suomessa vapaa-ajanmahdollisuudet ovat parantuneet, kun maaseudulle on kunnostettu ja rakennettu uusia liikunta- ja harrastuspaikkoja. Erinomaisista harrastuspaikoista hyötyvät asukkaat ja maaseudulla piipahtavat matkailijat, harrastajat ja vapaa-ajanasukkaat.

Eri puolille maakuntaa on syntynyt maaseuturahoituksen ja aktiivisten asukkaiden ansiosta liikuntahalleja, luontopolkuja, laavuja, latuja, uimarantoja, kokoontumispaikkoja, leikkipaikkoja ja kulttuurikohteita. Kaikille avoimiin kohteisiin on panostettu rahaa ja lukuisia talkootunteja.

Maaseuturahoituksen avulla Keski-Suomeen on rakennettu tai korjattu yli 200 harraste- ja liikuntapaikkaa viimeisen viiden vuoden aikana. Maakuntaan tehtyjä uusia liikuntapaikkoja ovat muun muassa maastopyöräreitistö Kuhmoisissa, Bmx-pyörärata Laukaassa, Riihon näköalatorni Keuruulla, Harsunkankaan kuntoportaat Kyyjärvellä ja Häähninmäen retkeilyalue Hankasalmella.

– Etenkin kansallispuistot tuovat maakuntaan vuosittain paljon retkeilijöitä. Puistojen lisäksi kannattaa kurkistaa myös lähialueille, joilta löytyy monia kiinnostavia paikkoja, vinkkaa maaseutuyksikön päällikkö Ulla-Mehto Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Lähiliikuntakohteet ovat tärkeitä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille ja ne mahdollistavat monipuolisemman harrastamisen myös kylillä ja taajamissa. Samalla liikunta- ja harrastuspaikat vahvistavat maaseudun houkuttelevuutta asuinpaikkana.

– Paikalliset ovat itse ideoineet kehitettävät harrastekohteet, joten ne vastaavat varmasti alueen tarpeeseen, sanoo Leader JyväsRiihen toiminnanjohtaja Pirjo Ikäheimonen.

– Liikuntapaikan toteuttaja on yleensä yhdistys tai seura, joka tekee kunnostus- tai rakennustyön pitkälti talkoilla. Jos esimerkiksi liikuntakenttä rakennettaisiin kunnan omana työnä, olisi sen hinta huomattavasti korkeampi, muistuttaa Ikäheimonen.

Keski-Suomen liikunta- ja harrastuspaikkoja on koottu karttaan. Sen myötä Keski-Suomen Leader-ryhmät ja ELY-keskus toivottavat liikunnan ja harrastamisen iloa! Pidetään kohteet aktiivisessa käytössä!

Tutustu rahoitettuihin harraste- ja liikuntapaikkoihin Keski-Suomessa

Tutustu myös aiemmin ilmestyneisiin matkailukarttaan ja lähiruokakarttaan.

Lisätietoja maaseuturahoituksesta osoitteesta www.keskisuomenmaaseutu.fi

Maaseuturahaston kasvurahaa maakuntaan

Vuoden kolmannella vuosineljänneksellä Keski-Suomen ELY-keskus myönsi maaseuturahastosta yhteensä 2,2 miljoonaa euroa tukea yrityksille ja yhteisöille. Lähes 1,5 miljoonaa euroa menee yritysten investointien vauhdittamiseen ja maakuntaan nouseekin useita uusia toimitiloja.

Suurin hanke on Rawmance Oy:n uusi elintarvikejalostuslaitos, joka rakentuu Jyväskylän Kanavuoreen. Äänekoskelle nousee uusi metallihalli Kosken Levytyö Oy:lle ja Muurameen Halt Oy:n uudet toimitilat. Kasvua haetaan myös hankkeisiin sisältyvillä laiteinvestoinneilla. Rahoitusta myönnettiin myös muille metalli-, metsä- ja elintarvikealan yrityksille konekannan modernisointiin. Yritysten omarahoitus huomioiden, investointien kokonaisarvo on 7,3 miljoonaan euroa.

─ Yritysrahoituksen kysyntä on ollut kasvussa ja investointeja tehdään maakunnassa ilahduttavasti edelleen, sanoo maaseutuyksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen. Tehty elintarvikejalostuksen investointipäätös on kauden suurin, mutta myös pienemmille kasvuaskelille on maaseutuohjelmassa tilaa.

Kehittämishankkeille ja yleishyödyllisille investoinneille myönnetyissä 725 000 eurossa elinkeinoilla on myös merkittävä rooli. Yritysryhmissä kehitetään yrittäjien verkkokauppaosaamista ja teollisuusyritysten tuottavuutta. Yrittäjiä kannustetaan kansainvälistymään, uuden liiketoiminnan ideointiin ja laatuajatteluun. Killerille rakennetaan yhdystie ja Äänekosken kaupunki rakentaa ELY-keskuksen tuella Suolahden asemalle varikkorakennuksen, joka soveltuu paitsi DM7 kiskobussien eli tuttavallisemmin lättähattujen säilytykseen, myös muuhun tapahtumakäyttöön.

Leader-rahaa matkailuun ja paikallishankkeisiin

Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat samaisesta maaseuturahastosta yritysten ja yhteisöjen kehittämishankkeita ja investointeja yhteensä 457 000 eurolla. Yritystuet jakaantuivat eri puolille maakuntaa ja niiden avulla kehitetään esimerkiksi matkailupalveluita Korpilahdella, Petäjävedellä, Äänekoskella ja Kannonkoskella. Lisäksi yritykset investoivat muun muassa metallin käsittelyyn, videotuotantoon, kyläkauppaan, hyvinvointipalveluihin, eläintenhoitopalveluihin sekä perhekotitoimintaan.

Yleishyödyllisissä hankkeissa kunnostetaan lähiliikuntakohteita Jämsänkoskella, Hankasalmella, Joutsassa ja Kyyjärvellä. Kuhmoisten Haukkasalon saareen on rakennettu urheilu-, palloilu- ja monitoimikenttä.

Paikallista kulttuuriperintöä säilytetään ja digitoidaan Konnevedellä ja radio- ja puhelinmuseolla Petäjävedellä. Keuruulla yrittäjät vahvistavat lasten ja nuorten palveluita, ja Joutsassa Mieskonmäen kylä houkuttelee erityisesti lapsiperheitä muuttamaan maalle. Jyvässeudulla nuorten yrittäjyys- ja työelämätaitoja vahvistetaan kestävän elämäntavan ja kiertotalouden näkökulmasta järjestämällä kansainvälisiä nuorisovaihtoja.

Lisätietoja:     

Ulla Mehto-Hämäläinen, p. 0295 024 577

Keski-Suomen ELY-keskus

 

Leader-ryhmien hanke- ja yritysrahoitus:

http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/yhteystiedot

 

Liite 1: Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä maaseuturahoitus Q3/2019

Liite 2: Keski-Suomen Leader-ryhmien myöntämä maaseuturahoitus Q3/2019

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös