Avainsana: unesco

Unescon Meriem Bouamrane: Päijänteen alueella on hieno tarina kansainvälisestikin

Unescon kestävän kehityksen mallialue -ohjelman Euroopan alueiden edustaja Meriem Bouamrane vieraili Päijänteen ympäristössä 14.-16.5. Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Lahden ammattikorkeakoulun Päijänne Brändiksi -hankkeen kutsumana. Tapasimme vierailun aikana yhteensä n. 50 toimijaa eri yhteisöistä ja kävimme antoisaa keskustelua alueen kestävästä toiminnasta ja toiveista sen kehittämiselle.

Unescon Meriem Bouamrane Päijät-Hämeessä: Geopark ja biosfäärialue voivat tukea toisiaan

Unescon kestävän kehityksen mallialue -ohjelman Euroopan alueiden edustaja Meriem Bouamrane vieraili Päijänteen ympäristössä 14.-16.5. Päijänne Brändiksi -hankkeen kutsumana. Päijät-Hämeessä vierailun tavoitteena oli esitellä alueella tapahtuvaa kestävään kehitykseen liittyvää tutkimusta ja koulutusta, keskustella kuntien edustajien kanssa alueen erityiskysymyksistä sekä kuulla ohjelmakoordinaattori Bouamranen näkemyksiä kysymyksiin, joita on noussut esiin mm. hankkeen puitteissa järjestettyjen keskustelutilaisuuksien pohjalta.

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös