Ajankohtaista

Keski-Suomen Leader-ryhmien joulukuun uutiskirje

Tässä vaiheessa vuotta 2020 voi varmaan todeta, että olemme eläneet aika erilaisen vuoden! Koronapandemia on värittänyt vuotta monin eri tavoin ja muokannut tapaamme elää ja toimia. Maaseudun kehittäminen jatkuu myös ensi vuonna!

Positiivista maaseudulle on toki muun muassa etätyön tekemisen lisääntyminen sekä lähiliikunta- ja matkailubuumi. Monipaikkaisuudesta on puhuttu paljon ja nähtäväksi jää, miten se tulee näkymään esimerkiksi asumisen muodoissa ja palveluissa.

Maaseudun kehittäminen jatkuu myös ensi vuonna. Keski-Suomen Leader-ryhmät antavat oman panoksensa rahoittamalla Leader-hankkeita pienille ja suurille paikallisille kehittämiskohteille!

Aiheita joulukuun uutiskirjeessä:

  • Maaseuturahoitusta myönnetään edelleen, kahden vuoden siirtymäkausi alkaa
  • 10 -vuotias Pöllöparlamentti järjesti verkostowebinaarin
  • Kiitos talkoolaisille! – yli 155 000 tuntia talkootyötä Keski-Suomen Leader-hankkeissa
  • Keuruulainen Leader-hallitusjäsen Harri Oksanen uskoo paluumuuton maalle lisääntyvän
  • Minun kotikuntani -videot pohjoisesta Keski-Suomesta
  • Euroopan parhaita hankkeita haetaan jälleen Rural Inspiration Awards -kilpailussa – löytyykö sellainen Keski-Suomesta?
  • Olettehan muistaneet siirtyä Suomi.fi -valtuutuksen käyttöön?
  • Hankekoulutusten materiaalit saatavilla
  • Viestintäkoulutusten vinkit nettisivultamme
  • Yhteisöradio Lievestuore on ilahduttanut paikallisia
  • Uusi retkikohde: Häähninmäen näkötorni Hankasalmen ja Konneveden rajalla
  • Tulevaisuus 2040 -työpajat tammikuussa 2021
  • Vastaa Keski-Suomen Kylät ry:n suureen kyläkyselyyn
  • Digitaidoilla hyvinvointia arkeen -webinaari 22.1.2021
  • Suomi-brändilla maailmalle – tilaisuus 9.2.2021
  • Ideafestivaali kutsuu keskustelemaan hyvästä maaseudun elämästä
  • Joulupöytään lähiruokaa

    Keski-Suomen Leader-ryhmät toivottavat Tunnelmallista Joulua ja Idearikasta Uutta Vuotta!

Lue kirje:
www.keskisuomenmaaseutu.fi/ajankohtaista/uutiskirjearkisto/uutiskirje_joulukuu_2020

Etkö saanut kirjettä, tilaa uutiskirje.

Verkostotyö kehittämisen voimavarana – webinaarin esitykset

Keski-Suomen maaseudun kehittäjät Pöllöparlamentissa järjestivät verkostowebinaarin 23.11.2020 .

Verkoston 10-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty Voimaa verkostoista -webinaari kokosi noin 80 osallistujaa eri puolilta Suomea. Verkostoissa toimiminen perustuu luottamukseen ja jatkuvaan oppimiseen yhdessä. Vuorovaikutuksen siirryttyä koronan myötä paljon verkkoon on tärkeää olla läsnä myös verkon välityksellä.

Webinaarissa esiteltiin erilaisia verkostoja sekä niiden toimintatapoja. Mitä hyötyä verkostoissa toimimisesta on? Webinaarissa esiteltiin Pöllöparlamentin lisäksi keskisuomalainen ympäristövastuullisten yritysten verkosto Ympyräks sekä Paavon poluilta -yritysryhmä Saarijärveltä.

Verkostojohtamisen johtava asiantuntija Suomessa Timo Järvensivu antoi vinkkejä verkostotyön jatkuvuudelle sekä sen kehittämiselle. Lopuksi Mikko Kalliola innosti meitä arvostamaan muutoksen mahdollisuuksia ja vuorovaikuttamaan myös verkon yli.

Tilaisuuden aineistot (keskisuomenmaaseutu,fi -sivustolla)

Tilaisuuden järjestivät Sykettä2-viestintähanke, Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2 -yhteistyöhanke (KEKO2) ja Keski-Suomen ELY-keskus.

Katso Pöllöparlamentti -video

Keski-Suomen Leader-ryhmien lokakuun 2020 uutiskirje

Kirjeessä ajankohtaista asiaa maaseudun kehittämisestä Keski-Suomessa.

Aiheita uutiskirjeessä:

  • Rahoitustiedote: Maaseuturahoitusta maakuntaan moneen tarpeeseen – haku jatkuu keskeytyksettä myös rahoituskausien välissä
  • Näin paljon olemme saaneet aikaan!
  • Keski-Suomen Leader-hankkeet kartalla
  • Vaikuta alueesi tulevaisuuteen – vastaa Leader-ryhmien kyselyihin!
  • Ajankohtaista maaseuturahoituksen hakuajoista loppuvuodesta 2020
  • Leader-hallitusjäsenten Teijon ja Helenan visiot vuodelle 2027
  • Ruthon Group Oy – Kiertotalouden asiantuntijayritys Saarijärvellä
  • Visiosta todeksi – Trail It löysi markkinaraon pyöräily- ja skeittiradoista
  • Mitä tekee elinvoimakoordinaattori Jämsän kylissä?
  • Mahdollisuuksia ja massia tarjolla Toivakan ja Joutsan nuorille
  • Uusi julkaisu: Arjen ilmastotekoja ja älykkäitä ratkaisuja Keski-Suomen maaseudulla
  • Varmista organisaation puolesta asiointi jatkossakin – siirry Suomi.fi-valtuutuksen käyttöön
  • “Koronakuoppa” ei näy maaseudun yritystukihakemuksien määrässä
  • Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä asetettu
  • Tulevia tilaisuksia, esimerkiksi:
    – Viestintäkoulutuksia marraskuussa – videoiden ja infograafien teosta sekä Googlen työkaluista
    – Voimaa verkostoista -webinaari ma 23.11.

sekä monia muita..! Lukuiloa!

Lue uutiskirje tästä.

Etkö saanut uutiskirjettä? Tilaa uutiskirjeitä

Kirjeen julkaisijana Keski-Suomen maaseudun Leader-ryhmät ja Sykettä2-viestintähanke. 

Maaseuturahoitusta maakuntaan moneen tarpeeseen – haku jatkuu keskeytyksettä myös rahoituskausien välissä

Keski-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät ovat heinä-syyskuussa myöntäneet maaseuturahoitusta maakunnan yrityksille ja hankkeille 1,6 miljoonalla eurolla. EU:n rahoituskausi 2014-20 on päättymässä, mutta maaseutuohjelman rahoitushaku jatkuu kauden vaihtumisesta huolimatta.

Keski-Suomen ELY-keskus myönsi maaseuturahastosta rahaa kolmannella vuosineljänneksellä miljoona euroa. Suurin summa, yli puoli miljoonaa euroa menee yleishyödylliseen investointiin, joka on kevyen liikenteen väylän rakentaminen Petäjävedelle. Investoinnin avulla saadaan turvallinen kulkuyhteys Pihlajaniemen suunnasta Kintauden koululle. Lisäksi maakunnassa käynnistyy digitaalisuuden avulla yhteisöllisyyttä edistävä hanke.

Yritysten investointitukea myönnettiin kahdelle yritykselle kalusto- ja laiteinvestointeihin yhteensä 50 000 euroa. Villa tuotteiksi -yritysryhmähankkeella edistetään kotimaisen villan hyödyntämistä sekä rakennetaan taloudellisesti kannattavaa villan tuotantoketjua. Lomaseutu #365 yritysryhmässä kymmenen matkailuyritystä Viitasaaren seudulta hakevat liiketoimintaan kestävää kasvua laadun ja vastuullisuuden avulla.

Leader-ryhmiltä tukea yli 630 000 eurolla maaseudun yrityksiin, vapaa-ajan kohteisiin ja rakennuksiin

Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat maaseuturahastosta samalla vuosineljänneksellä kahtakymmentä yritystä ja kolmeakymmentä yleishyödyllistä yhteisöä yhteensä reilulla 630 000 eurolla, josta noin155 000 euroa yrityksille ja 478 000 euroa yhteisöille. Asukkaiden ja yrittäjien tarpeesta lähtevillä pienilläkin ideoilla saadaan aikaan merkittävää kehitystä paikkakunnille.

Suurimmat yksittäiset yritystuet myönnettiin metallialan yrityksen tuotantotilojen laajennukseen Uuraisilla ja elementtituotannon tuotekehitykseen Karstulassa. Muita yritysinvestointeja ovat esimerkiksi kukka- ja hautauspalvelun sekä muovituoteyrityksen tuotanto- ja toimitilojen laajentamiset Konnevedellä. Metsäalan laitteiden hankintaa tehdään Keuruulla ja Kuhmoisissa. Saarijärven Luotolan saunamaailmaa lisärakennetaan.

Yleishyödyllisillä hankkeilla parannetaan vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia monin tavoin: esimerkiksi Kapeenkosken luontokohde tehdään paremmin saavutettavaksi. Jämsän Länkipohjaan rakennetaan frisbeegolfrata, Keuruun Ison Kirjan uimarantaa kunnostetaan, Uuraisilla kehitetään Hiirolan ravirataa ja juhlitaan 100-vuotiasta Urheiluseura Raikua. Luontopolkuja rakennetaan useampaan kylään pohjoisessa Keski-Suomessa. Lisäksi omaishoitajien jaksamista edistetään käsitöiden, taiteen ja kulttuurin avulla Jyväskylän seudulla.

Myös monia yhteisöllisessä käytössä olevia rakennuksia korjataan ja remontoidaan eri puolilla Keski-Suomen maaseutua mm. energiatehokkaammiksi. Vesuri-ryhmän toiminta-alueella 21 yhteisöä toteuttaa teemahankkeen myötä pieniä investointeja, kuten laitehankintoja ja korjaus- ja kunnostustöitä yhteisissä liikunta- ja kokoontumistiloissa.

Maaseuturahoituksen haku jatkuu keskeytyksettä

Uuden rahoituskauden 2021-27 valmistelu on käynnissä, mutta yritys- ja hanketukien hakemiseen kauden muutos ei vaikuta. Maaseuturahoitusta voi hakea edelleen Keski-Suomen ELY-keskuksesta ja Leader-ryhmistä, mutta rahoituspäätöksiä voi joutua odottamaan keväälle 2021, jolloin vahvistetaan käytettävissä olevat varat. Maaseuturahoitusta voi hakea yleishyödylliseen kehittämis- tai investointihankkeeseen sekä yritysten kehittämiseen ja investointeihin.

Lisätietoja:
Maaseutupäällikkö, Ulla Mehto-Hämäläinen p. 0295 024 577, Keski-Suomen ELY-keskus
Leader-ryhmien hanke- ja yritysrahoitus: www.keskisuomenmaaseutu.fi/yhteystiedot

Liite 1: Q3_2020_LIITE1 Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä maaseuturahoitus Q3/2020
Liite 2: Keski-Suomen Leader-ryhmien myöntämä maaseuturahoitus Q3/2020

Keski-Suomen maaseudun syyskuun uutiskirje: kansainvälisyys

Keski-Suomen Leader-ryhmät haluavat kannustaa kaikkia toimijoita kansainväliseen yhteistyöhön, poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta. Annamme kirjeessämme esimerkkejä kansainvälisistä hankkeista ja yritystoimenpiteistä sekä jaamme tietolinkkejä käyttöönne.

Lähdetään rohkeasti hakemaan uusia kokemuksia, näkemyksiä ja kontakteja eurooppalaisesta maaseutuverkostosta! Lukuiloa!

Kirjeen jutut:
– Mistä kansainvälinen kumppani?
– Leader Viisarin SEIC 2 hankkeessa tiedossa yrittäjävaihtoa ja oppimista
– Eurooppalaiselle Smart Village Leader Networkille esiteltiin Suomen älykkäin kylä -kisa, jossa loppusuoralla Keuruun Pihlajavesi
– JAMK Biotalousinstituutti: Yritysyhteistyöllä vientikauppaa Pohjois-Amerikkaan
– Ainutlaatuinen etäkäyttöinen revontulien kuunteluasema Hankasalmelle
– Jyvässeudun 4H-yhdistyksen Pelikehityshankkeen esiselvitys
– Luontaistuotteiden verkkokauppaa Venäjän markkinoille Keuruulta käsin
– Pohjoisen Keski-Suomen nuoret kiinnostuneet kansainvälisyydestä ja ilmastosta. Tutustu Piispalan kv-palveluihin!
– JAPA ry: Nuorten resurssiviisaat unelmat ylittävät maiden rajoja
– Minä ja muut – suvaitsevaisuuskasvatusta Toivakka-Joutsan 4H-yhdistyksessä
– Eurooppalainen Smart Village 21-hanke etsii hyviä käytäntöjä, kerro omasi!
– Euroopan maaseudun ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia

Lue kirje:
www.keskisuomenmaaseutu.fi/ajankohtaista/uutiskirjearkisto/uutiskirje_kansainvalisyys_2020

 

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös