Ajankohtaista

Wanted! Luontoperustaisia palveluita Keski-Suomen alueella tuottavia ja niistä kiinnostuneita etsitään.

Tarjoatko Keski-Suomen alueella joko yrittäjän tai työntekijän roolissa luontoon, eläimiin, vesistöihin ja/tai maatilaympäristöön liittyviä hyvinvointi- tai virkistyspalveluita? Tai onko unelmasi tarjota näitä tulevaisuudessa? Kaipaatko verkostoitumista toisten samankaltaisten kanssa tai tukea palveluiden kehittämisessä? 

LuontoVoimaa ja LuontoHoivaa Keski-Suomesta –hanke kokoaa alueen Green Care / Blue Care – ja luontoperustaisia hyvinvointi- tai virkistyspalveluita tuottavat ja niistä kiinnostuneet yhteen tarjoten matalan kynnyksen puitteet ajatusten, kehittämistarpeiden ja hyvien käytäntöjen jakamiselle, uusien yhteistyömuotojen mahdollistumiselle sekä kaikkia hyödyttävän näkyvyyden lisäämiselle.  

Luontoperustaiset hyvinvointi- ja virkistyspalvelut voivat olla osa hyvin erilaisten toimialojen palveluita niin matkailu, maa-, metsätalous- ja muilla luonnonvara-, sosiaali- ja terveys- kuin taide- ja kulttuurialoilla ja pitää sisällään monenlaista toimintaa aina kasvatuksellisesta kalastuksesta, luontolähtöisistä teatterielämyksistä ja metsäjoogasta eläinavusteiseen terapiaan ja hoivamaatilatoimintaan saakka. Kehitettävään verkostoon ja sen toimintaan ovat tervetulleita kaikki, jotka jollainlailla hyödyntävät Keski-Suomen alueella hyvinvointi- tai virkistyspalveluissaan luontoa tai ovat siitä kiinnostuneita, riippumatta millaisin termein palveluista puhuvat tai missä roolissa palveluiden kehittämisessä ovat mukana (yrittäjä, työntekijä, hanketyöntekijä ym.). 

LuontoVoimaa ja LuontoHoivaa Keski-Suomesta –hanketta hallinnoi Kehittämisyhtiö Witas Oy, osatoteuttajana toimii ProAgria Keski-Suomi / Keski-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ja hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseuturahastosta.

Lue lisää: https://www.witas.fi/hankkeet/luontovoimaa_ja_luontohoivaa_keski_suomesta/lisatietoja_1057  

 

Ota rohkeasti yhteyttä: 

Laura Syrén 

Projektipäällikkö 

040 746 1690 

laura.syren@witas.fi

Uusi Sykettä Keski-Suomen maaseudulle -lehti on ilmestynyt!

Vuoden 2021 Sykettä Keski-Suomen maaseudulle -lehti on julkaistu. Lehti kertoo maaseudun yritteliäistä ihmisistä ja maaseutuohjelman mahdollisuuksista Keski-Suomessa. Lehden teemoja ovat tällä kertaa vaikuttavuus ja tulevaisuus.

Lehdessä mukana olevat yrittäjät ja yhteisöt ovat saaneet rahoitusta maaseutuohjelmasta Keski-Suomen ELY-keskukselta tai Leader-ryhmiltä.

Kansikuva tiedotuslehtiLämmin kiitos kaikille lehden juttujen kirjoittajille!

Lehdessä summataan ohjelmakauden 2014-20 tuloksia myös infograafien muodossa. Entä millaisia tulevaisuuden näkymiä Keski-Suomen maaseudulla on?

Kaikki lehden jutut löytyvät myös verkkosivuiltamme, joten juttuja voi jakaa yksittäisinä myös sosiaalisessa mediassa.

Sykettä -lehti 2021

Lukuiloa!

SISÄLLYS
2 Pääkirjoitus: Kohti tulevaa
4 Tuloksia lukuina ja kokemuksina
6 Hankekonkareiden vinkit ja kokemukset
8 Kukin tavallaan – Keski-Suomen Leader-ryhmien toiminta
10 Leader – osaamista, verkostoja ja yhteistyötä
12 Rahoitusta yritysten kasvupoluille
14 Visiosta todeksi – Trail It Oy
16 Luontaistuotteiden verkkokauppaa Venäjälle Keuruulta & Kiertotalouden asiantuntijayritys Saarijärvellä
17 Unelmoi ja uskalla yrittää, kyläkauppias Sumiaisilta
18 Yhteistyötä matkailijan parhaaksi
20 Hymy nousee herkästi huulille – jokaisesta hetkestä voi tehdä juhlaa
21 Visit Muurame: yritysten yhteisiä tuotteita ja markkinointia
22 Elvytystaitoja, jumppaa ja ulkoilua – maaseuturahoituksesta on moneksi
24 Vapaa-ajan paikat kuntoon talkootyöllä ja maaseuturahoituksella
26 Kotiseututyö elää vahvana Hankasalmella
27 Keski-Suomen älykkäin kylä: Keuruun Pihlajavesi
28 Luonnon aarteet verkossa
29 Valokuitu Länkipohjaan: Nopeus on valttia
30 Yhteisöradiota kuunnellaan herkällä korvalla
31 Petäjäveden Radiomuseo: Putkiradiosta verkkoalustaan
32 Käsityötä ja kulttuuria omaishoitajille
33 Tulevaisuuden ammatit
34 Tekno Lande innostaa nuoret teknologian ja ohjelmoinnin pariin
35 Nuorten mediaosaaminen hyödyksi
36 4H-yhdistykset lasten ja nuorten asialla
38 Keuruun yritykset & ilmastonmuutos
39 Kestäviä arjen tekoja tulevaisuuden parhaaksi
40 Monikasvoinen maaseutu – monipaikkaisuus lisääntyy
41 Virtuaalinen kylämatka oli menestys
42 Millainen on Keski-Suomi ja maailma vuonna 2027?
43 Kohti uutta rahoituskautta

Voit lukea lehden myös Issuu-palvelussa.

Mikäli haluat painettuja lehtiä niin ota yhteyttä virpi.heikkinen(at)jyvasriihi.fi tai 044 901 6027.

Antoisia lukuhetkiä toivottavat
Keski-Suomen Leader-ryhmät ja Sykettä-viestintähanke

Maaseuturahoituksen avulla miljoonien tuki maakunnan yrityksille ja yhteisöille

Keski-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät myönsivät vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä maaseuturahoitusta maakunnan yrityksille ja hanketoimintaan yhteensä 3,3 miljoonaa euroa.

Keski-Suomen ELY-keskus myönsi yrityksille maaseuturahoitusta vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä yhteensä miljoona euroa. Rahoitusta saaneiden yritysten investointien kokonaisarvo on yli neljä miljoonaa euroa. Kun siihen lisätään yksi yleishyödyllinen investointi ja Leader-ryhmien myöntämät tuet, nousee investointisumma viiteen miljoonaan.

– Yritysten luja usko tulevaan koronavuodesta huolimatta näkyy kasvun- ja uudistumisen halua osoittavina investointeina, sanoo yksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Tuotantotiloja uudistavat muun muassa Matek Oy Laukaasta, Kivijärven Rakennuspalvelu Oy, Saarijärven Päätytuote Oy ja Pihtiputaan Auto ja Varaosa Oy. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia selvittelevät Vaissi Oy Keuruulta ja Burnit Solutions Oy Jyväskylästä. Kalustoinvestointeja on lukuisia eri aloilla ympäri maakunnan.
Maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettiin liki kaksi miljoonaa euroa. Suurimpana yksittäisenä kohteena on yleishyödyllinen investointi Himoksen lumivarmaan latuun, joka hyödyttää sekä kuntoilijoita että matkailun toimialaa. Muita rahoituskohteita ovat maaseudun asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät hankkeet sekä yrittäjyyden toimintaedellytyksiin pureutuvat projektit.

– Nyt ELY-keskuksessa ja Leader-ryhmissä myönnetään rahoituskauden viimeisiä euroja, mutta uuden kauden varat saadaan käyttöön saman tien. Rahoitushaku niin yrityksille kuin yhteisöille pyörii katkoitta ja vuosittaisen rahamäärän lisäksi tulossa on myös elvytysvaroja tarpeellisiin hankkeisiin, iloitsee Ulla Mehto-Hämäläinen.

Leader-ryhmiltä tukea 330 000 eurolla maaseudun yrityksille sekä yleishyödyllisiin hankkeisiin

Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat samalla ajanjaksolla yrityksiä 210 000 eurolla ja yhteisöjä 116 000 eurolla. Yritykset tekivät Investointeja muun muassa matkailu- ja majoitustoimintaan, lihatuotteiden valmistukseen, metsänhoitoon, mainosalalle ja koneurakointiin.  Tukea myönnettiin esimerkiksi Jyväskylän Korpilahdella toimivalle Haanpään tilalle, joka aloittaa lampaan- ja alpakanvillan kehräämötuotannon. Haanpään tilalla on jo pitkään toiminut kesäkahvila.  Maanviljelijä Juha Lamminniemi Pihtiputaalta puolestaan selvittää perinteikkään Pihtiputaan pontikan kaupallista valmistusta uusilla aromeilla.

Yleishyödyllisissä hankkeissa SPR:n Konneveden osasto käynnistää vapaaehtoisvoimin tehtävää ystävätoimintaa ikäihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi. Muissa rahoitetuissa hankkeissa parannetaan maaseudun vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia.

Tiedotteen liitteistä tarkemmat tiedot tuensaajista!

Rahoitustiedote liitteineen:
www.keskisuomenmaaseutu.fi/ajankohtaista/maaseuturahoituksen_avulla_viiden_miljoonan_investoinnit_maakuntaan.7425.news

PÄMÄ-hanke päättyi vuodenvaihteessa, hankeväki kiittää yhteistyöstä

Päämäärätietoisesti uutta liiketoimintaa pohjoiseen Keski-Suomeen -hankkeen toimenpiteet välittivät tietoa erilaisista maaseudun liiketoimintamalleista pohjoiseen Keski-Suomeen, aktivoivat alueen yrittäjiä luomaan uutta liiketoimintaa, loivat uusia yrittäjien verkostoja sekä pilotoivat toimintamallin maatilojen liiketoimintatiluskierroksille.

PÄMÄ-hanke järjesti 26 infotilaisuutta maaseudun erilaisista liiketoimintamahdollisuuksista. Tilaisuuksiin osallistui keskimäärin 22,2 henkilöä/tilaisuus. Verkostoivia työpajoja maaseutuyrittäjille ja yrittäjyydestä haaveilevilla järjestettiin 6, joihin osallistui keskimäärin 12 henkilöä/työpaja. Tilaisuuksien lisäksi hankkeessa kuvattiin 12 videota sekä tehtiin 14 tietokorttia erilaisista maaseudun mahdollisuuksista.

Liiketoimintatiluskierroksia järjestettiin yhteensä 8, joista neljä Saarijärven alueella ja neljä Witas-alueella. Witas-alueella jokaisessa kunnassa toteutettiin yksi liiketoimintatiluskierrospilotointi, jonka ideana oli koota tiimi asiantuntijoita miettimään tilan kehittämistä. Tiluskierrosten palaute oli todella positiivista ja yrittäjät kokivat saaneensa realistisia vaihtoehtoja perusteluineen tilan kehittämiseen.

Tilaisuuksien kautta tavoitettiin yhteensä 381 maaseudun erilaisista liiketoimintamalleista kiinnostunutta henkilöä. Henkilökohtaisesti kontaktoitiin 61 maaseutuyrittäjää tai -yrittäjäksi aikovaa.

Erityisesti etäyhteyksistä olemme saaneet positiivista palautetta. Toteutimme jokaisen infotilaisuuden siten, että siihen oli mahdollista osallistua mistä vain hankealueelta etänä tai katsoa se myöhemmin tallenteelta. Koronan tullen hankkeen toiminta ei pysähtynyt, vaan enemminkin lähti lentoon, kun etäyhteyksien käyttö oli jo hanskassa!

Kaikki hankkeessa tuotetut materiaalit löytyvät myös jatkossa hankkeen nettisivuilta.

Kiitokset kaikille hankkeessa mukana olleille aktiivisille maaseutuyrittäjille ja yhteistyökumppaneille!

 

Ystävällisin terveisin,

PÄMÄ-hankkeen väki

JyväsRiihen Virike-teemahanke yhdistysten pieninvestointeihin ja rakentamiseen

JyväsRiihen Virike-teemahankkeen avulla voidaan parantaa lähiliikunta-, luontomatkailu- tai virkistyspaikkoja, rakentaa pienimuotoisia uusia liikunta- ja virkistyspaikkoja tai hankkia yhteistä harrastuskäyttöä edistäviä välineitä, kalustoa tai laitteita, joilla viritellään uutta toimintaa alueen toimijoiden laajempaan yhteiseen käyttöön.

Tukea voivat hakea Jyväskylän maaseutualueella, Laukaassa, Muuramessa tai Uuraisilla toimivat yleishyödylliset ja rekisteröidyt yhdistykset, seurat tai säätiöt. Nuorten ryhmien tai rekisteröimättömien yhteisöjen hankkeiden puolesta hakijoina voivat toimia myös esimerkiksi seurakunnat tai kunnat.

Teemahanke on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tukimuoto, jossa kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Leader-ryhmä.

Alahankkeiden hakuaika on 25.1.-10.2.2021

Teemahankkeeseen haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joiden valinnalle on laadittu hakuohje ja valintakriteerit. Alahankkeita haetaan täyttämällä erillinen hakulomake liitteineen. Lisätietoa hausta ja tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta www.keskisuomenmaaseutu.fi/virike

Alahankkeiden kustannuksiin on varattu yhteensä 120 000 euroa. Yksittäisen alahankkeen kustannukset voivat olla 1 000-15 000 euroa. JyväsRiihen tuki alahankkeille on 60 %. Loppuosa on yhdistyksen yksityistä rahoitusta, josta maksimissaan 90 % voi olla talkootyötä ja 10 % täytyy olla yksityistä rahaa.

Alahankkeet voivat sisältää esimerkiksi seuraavanlaisia toimenpiteitä:

  • Luontoretkikohteet: polut, pienet sillat, portaat, kaiteet, pitkospuut, nuotiopaikat ja laavut, kyltit ja opastaulut
  • Olemassa olevien ulkoliikuntapaikkojen parantelut tai uusien rakentaminen: rakennusten pienimuotoiset kunnostukset, kiinteät ulkokuntoiluvälineet, pururadat, kentät
  • Kylätalojen ympäristön toiminnallisuus: polut, leikkipaikat, aidat, valaistukset, esteettömyys
  • Turvallisuuteen liittyvät koneet tai laitteet: aggregaatit, defibrillaattorit, lahtivajan kylmälaitteet
  • Paikallisia harrastusmahdollisuuksia tukevat välinehankinnat
  • Rakentamisen tai kunnostuksen yhteydessä toimenpiteissä voi olla mukana kylän keskeisten alueiden tai kyläteiden maisemien raivaaminen tai avaaminen, vesakoiden raivaaminen ja vieraslajien kitkeminen kylien yhteisiltä alueilta tai teiden varsilta.

Alahankkeissa tehtävien investointien kustannuksiksi hyväksytään suunnittelukulut, materiaalit, rakennus- tai asennustyö sekä koneet, kalusto ja laitteet.

JyväsRiihen hallitus valitsee rahoitettavat alahankkeet maaliskuussa 2021. Virallista päätöstä hankkeelle odotetaan kevään 2021 aikana. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan.

Virike-teemahankkeen info pidetään Teams-etäyhteyden välityksellä ke 20.1.2021 klo 18. Tilaisuuteen ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki. Ilmoittaudu tilaisuuteen 18.1. mennessä jenni.tiainen@jyvasriihi.fi, 044 988 2154.

 

Mikäli kiinnostuit Virike-teemahankkeesta, olethan yhteydessä. Autamme JyväsRiihessä hakemiseen liittyvissä asioissa.

Lisätiedot Virike-teemahankkeesta

Hankeneuvoja Jenni Tiainen, Leader JyväsRiihi

jenni.tiainen@jyvasriihi.fi, 044 988 2154

www.keskisuomenmaaseutu.fi/virike

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös