Historialliset maa- ja vesireitit

 

Euroopassa on kuusi vesireittien luomaa kulttuurista aluetta; Itämereen, Pohjanmereen, Välimereen, Mustaan mereen, Kaspianmereen sekä Vienan ja Barentsinmeriin laskevien vesistöjen alueet. Nämä vesireitit ovat välittäneet ihmisten ja tavaroiden lisäksi myös vaikutteita, taitoja ja tapoja. Sen seurauksena näillä kulttuurialueilla on merkittävää yhteistä taloudellista toimintaa, historiaa ja kulttuuria.

Viikinki- ja Hansareitit perustuvat Itämeren vesireitteihin. Toiminnassaan nämä reitit ovat keskittyneet toimiseen viikinkikohteiden vs. Hansakaupunkien verkostona. Rosalan rekonstruoitu viikinkikeskus on Viikinkireitin perustajajäseniä. Viikinkiajan arkeologia on Suomessa voimakkaasti kehittyvä tutkimusala, ja tämän tutkimustiedon popularisointi kiinnostaa myös suurta yleisöä. Turun kaupunki on jäsenenä Hansareitissä. Myös Raumalla, Naantalilla ja keskiaikaisella Ulvilalla oli Hansaliiton myöntämä kauppaoikeus.

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös